Timo Väänänen – kanneltaja
Timo Väänänen (s. 1970) on monipuolinen kanneltaja, jonka instrumentteja ovat kansallissoittimemme eri muodot 5-kielisestä pienkanteleesta 39-kieliseen konserttikanteleeseen ja sähkökanteleisiin asti. Hän soittaa sekä perinteistä että uutta musiikkia. Suomen lisäksi Timo on konsertoinut parissakymmenessä maassa Euroopassa, Amerikassa ja Aasiassa. Vuonna 2005 Timo soitti vierailevana solistina Disneyn elokuvassa ‘Narnian tarinat: Velho ja Leijona’. Vuonna 2009 hän kantaesitti Gillian Stevensin kantelekonserton ‘Sounds from Solitude’ Mikkelin orkesterin solistina.
Väänänen on Suunta (Anna-Kaisa Liedes, Kristiina Ilmonen ja Timo Väänänen), Mitrej ja Taith -yhtyeiden jäsen. Viimeksi mainittu yhtye on walesiläis-suomalainen trio, jossa Timon lisäksi soittavat Dylan Fowler ja Gillian Stevens. Taith on julkaissut debyyttialbuminsa ‘Now & Then‘. Mitrej-yhtyeessä Timo työskentelee ohjaaja, tanssija ja koreografi Päivi Järvisen kanssa. Heidän yhteisissä esityksissään liike kuvittaa musiikkia ja musiikki liikettä.
Vuonna 2002 Timo Väänäselle myönnettiin kolmivuotinen valtion taiteilija-apuraha ja 2010–2014 hänellä on viisivuotinen taitelija-apuraha. Timon kolmas soololevy ‘Musiikkia’ on julkaistu vuoden 2005 lopulla.
Timo wikipediassa: fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Väänänen
Timo i Wikipedia, den fria encyklopedin: sv.wikipedia.org/wiki/Timo_Väänänen
Timo en la esperanta Vikipedio: eo.wikipedia.org/wiki/Timo_Väänänen